Mikä coronassa pelottaa?

Kuva: Kuva ambermb Pixabaystä

Kaksi viikkoa sitten minulla alkoi loma. Lähdimme Teneriffalle ja vietimme ihanan viikon siellä. Se oli luultavasti viimeinen viikko pitkään aikaan, jolloin matkustaminen oli mahdollista. Toki coronasta puhuttiin jo ennen matkaa, mutta sen aikana tilanne muuttui radikaalisti Ruotsissa ja monessa muussakin maassa. Aloin pelätä kotiinpaluuta. Tukholmassa corona oli jo ehtinyt levitä niin paljon, ettei tartuntoja pystytty enää yhdistämään tiettyyn epidemia-alueella käyneeseen henkilöön. Yhtäkkiä Tukholmasta oli tullut riskialuetta. Miten pärjäisin riskiryhmäläisenä koulussa, jossa olisi päivittäin melkein 500 ihmistä?

Mikä coronassa pelottaa?

Corona aiheuttaa paljon epävarmuutta. Kukaan ei oikein tiedä, mistä on kyse ja mitkä toimenpiteet ovat oikeita. Monet maat sulkevat kouluja, ravintoloita ja rajoja. Ruotsi toimii paljon maltillisemmin ja esimerkiksi peruskoulut ovat vielä auki, niin myös lähellä kotiani olevat ravintolat ja kuntosalit. Toki jotkut koulut ja yritykset ovat päättäneet itse olla suljettuna jonkin aikaa. Vahvasti suositellaan ihmisiä välttämään ihmiskontakteja, tekemään etätöitä ja pesemään käsiä. Toistaiseksi ne ovat kuitenkin vain suosituksia. Tämä tuntuu aika hurjalta, kun ottaa huomioon, kuinka nopeasti virus on levinnyt Euroopassa ja kuinka järeitä keinoja muissa maissa on otettu käyttöön. Toivottavasti terveydenhuolto todella on niin varautunut kuin ilmeisesti uskotaan eikä jouduta tilanteeseen, jossa on priorisoitava, kenen henki yritetään pelastaa.

Myös suhtautuminen riskiryhmiin on ristiriitaista. Terveysneuvonnassa ohje on se, ettei edes vaikean astman kanssa ole mikään riski työskennellä paikassa, jossa kokoontuu satoja ihmisiä. Oma terveysasemani kuitenkin suhtautuu asiaan täysin eri tavalla ja kehottaa jäämään kotiin suuren riskin takia. Toki ihmisillä voi olla näkemyseroja, mutta kyse on kuitenkin isoista asioista ja toivoisi, ettei hyvien ohjeiden saaminen olisi kiinni siitä, kuka sattuu vastaamaan puhelimeen.

Tuntuu, että monia tilanne pelottaa tai vähintäänkin mietityttää. Ihmisellä on tarve hallita elämäänsä. Corona kuitenkin laittaa meidät tilanteeseen, jota emme voi hallita. Emme tiedä, mitä meille ja läheisillemme tapahtuu. Emme tiedä, miten paljon virus leviää ja kuinka vakavia seurauksia sillä on ihmisten terveydelle ja taloudelle. On myös ihan käytännön elämään liittyvää epävarmuutta. Monelle jo pitkä kotona olo on uutta ja ahdistavaa. En tiedä, onko työpaikkani auki ensi viikolla, saako jostain vielä ostettua käsidesiä ja vessapaperia, tai pääsenkö matkustamaan vanhempieni luo Suomeen pitkään aikaan. Entä jos jotain tapahtuu enkä pääsekään läheisteni luo?

Pelko on hyvin inhimillinen tunne. Se on myös ymmärrettävä tunne kaoottisessa tilanteessa. Mediakin osittain lietsoo pelkoa, jotta saisi tuloja, ja ehkä luo vielä todellisuutta pahemman kuvan. Tilanne on kuitenkin uhkaava myös todellisuudessa eikä pelkäämisessä tai ahdistuksessa ole mitään väärää. Ne ovat luonnollisia reaktioita hallitsemattomassa tilanteessa, joka uhkaa meitä ja läheisiämme.

Yksi perustavanlaatuinen inhimillinen tunne on kuolemanpelko. Vaikka suurin osa selviää coronasta, asiasta puhutaan niin paljon, että se on laittanut vähän miettimään myös omaa kuolemaa. Ehkä pahinta olisi ajatella, että joutuisi kuolemaan yksin, eristettynä johonkin, mihin edes läheisimmät ihmiset eivät saa tulla. Kuolema on kuitenkin asia, jota ei voi välttää, se on osa elämää. Monta muuta asiaa voi jättää kokematta ja kuolemaakin voi joissain tapauksissa lykätä, mutta ei välttää. Se tulee vastaan ennemmin tai myöhemmin. Minua jostain syystä helpottaa ajatus elämästä lahjana, joka annetaan takaisin kuoleman hetkellä. Se on kuin elämyslahja, jonka ei ole tarkoituskaan kestää ikuisesti. Kun mietin elämääni, olen saanut todella hienon lahjan. Kestipä se vielä kaksi viikkoa tai 70 vuotta.

Uudenlaista yhteisöllisyyttä

Aluksi tuntui, että some on täynnä ahdistavia uutisia ja pelokkaita reaktioita coronaan liittyen. Koko ajan enemmän näkyy kuitenkin myös toisenlaisia päivityksiä. Tarjotaan toivoa, eläinkuvia, vitsejä ja karanteenivinkkejä. Konsertteja, tapaamisia, hartauksia ja treenejä aletaan pitää yhä enemmän netissä.

Corona aiheuttaa paljon epävarmuutta ja pelkoa. Toisaalta se on myös asia, joka jollain tavalla yhdistää kaikkia tässä ajassa eläviä, melkein asuinpaikasta riippumatta. Jotkut joutuvat kokemaan sen erittäin raskaasti oman vakavan sairastumisen tai läheisen menetyksen takia. Jotkut joutuvat venymään äärirajoille asti voidakseen auttaa sairastuneita. Kuitenkin myös ne, jotka eivät sairastu coronaan, joutuvat ja saavat katsoa elämää uudesta näkökulmasta.

Kriisitilanteessa ihmishenkien suojelu on kuitenkin talouskasvua tärkeämpää. Kansainvälinen yhteistyö voi auttaa coronan hillitsemisen lisäksi myös ilmastonmuutoksen kanssa. Jokapäiväinen tuttu elämänrytmi ei olekaan itsestäänselvyys. On muitakin tapoja elää. Olen esimerkiksi käynyt lähimetsässämme nyt viikon aikana enemmän kuin koko sen puolen vuoden aikana, jonka olemme täällä asuneet. Ehkä karanteenin kautta löytyy uudenlainen yhteys luontoon ja muihin ihmisiin. Usein kriisi on mahdollisuus löytää ne asiat, jotka oikeasti merkitsevät eniten.

Kuva: Kuva Myriam Zilles Pixabaystä

Lue myös:

Entä jos kaikki järjestyy ja muita ajatuksia ulkomaille muutosta

”Aina on toivoa jäljellä” – Jenna selvisi vaikeasta lapsuudesta ja haluaa nyt auttaa muita

”Elämää ei kannata pelätä” – Ikä on tuonut Markulle viisautta käsitellä tunteitaan

Projekti ystävien löytäminen vieraassa maassa

Kuva: Kuva StockSnap Pixabaystä

Kun muutin Tukholmaan puoli vuotta sitten, yksi huolenaiheistani oli, miten löydän ystäviä uudessa paikassa. Toki iso kaupunki on täynnä ihmisiä, mutta kuinka helppoa heihin olisi tutustua? Entä jos en halua vain tavata joka viikko eri ihmisiä, vaan haluaisin todellisia ystäviä, sellaisia, joiden kanssa voin jakaa niin hyvät kuin huonot asiat elämässä? Se kuulostaa jo huomattavasti haastavammalta. Sanotaanhan, ettei aikuisena ole enää niin helppoa tutustua uusiin ihmisiin. Ei kuitenkaan auta muu kuin kokeilla.

Tukholman suomitytöt

Pari päivää muuttoni jälkeen Tukholman suomitytöt -ryhmässä joku kyselee, haluaisiko joku tavata seuraavana päivänä. Olen vielä väsynyt muutosta, mutta ajattelen, että tässä on hyvä tilaisuus. Haluanhan tavata ihmisiä ja nyt näen, millaista porukkaa tästä ryhmästä löytyy.

Tapaamme keskustassa katolla olevassa baarissa. Hankaluuksia tuottaa se, etten ole tottunut vielä liikkumaan Tukholmassa. En oikeastaan edes tiedä, missä on keskusta. Löydän kuitenkin perille ja tuntomerkkien avulla löydän oikean seurueen. Kaikki ovat minua noin kymmenen vuotta nuorempia ja aika erilaisessa elämäntilanteessa.

Ilta on kuitenkin hauska, ja kuulen tarinoita siitä, miten erilaisilla tavoilla ihmisiä voi päätyä samaan paikkaan ja miten tänne voi myös sopeutua. Moni on myös löytänyt aitoja ystäviä Tukholmasta, mikä auttaa uskomaan, että se voi olla mahdollista minullekin.

Harrastusryhmä

Muutamaa päivää myöhemmin menen miesystäväni kanssa vieraan capoeiraryhmän tapaamiseen puistoon. Tämän harrastuksen parissa on ollut yleensä helppoa tutustua ihmisiin. Olen kuitenkin vähän flunssainen, joten en pysty treenaamaan enkä siis juuri osallistumaan. Aluksi katsominen on mielenkiintoista, mutta tunnen itseni ulkopuoliseksi. Pyydän saada soittaa soitinta, mutta soittaja ei halua luopua siitä. Reilun tunnin päästä tunnen itseni niin yksinäiseksi, että lähden kävelemään rantaan päin. On parempi olla yksin kuin yksinäinen porukassa. Lähetän viestejä Suomen ystävilleni ja lataan GoFriendly-sovelluksen.

Myöhemmin pääsen myös mieheni capoeiraryhmän treeneihin. Tämä ryhmä on minulle tuttu jo Suomesta – sitä kauttahan tapasin myös mieheni. Monet tulevat halaamaan ja koen oloni tervetulleeksi. Minulla on ainakin yksi porukka, jonka kanssa harrastaa. Syksyn aikana tosin huomaan, että terveyden ja aikataulujen takia en pääse treeneihin kovinkaan usein.

Lauantaiaamun fika

En ymmärrä, miksi joku haluaisi tavata lauantaiaamuna. Jostain syystä se kuitenkin näyttäisi olevan suosittua. Viikonloppuaamuisin järjestetään monia kahvinjuontiin perustuvia tapaamisia, joissa saattaa käydä kymmeniä ihmisiä. Eräänä lauantaina menemme katsomaan, mistä on kyse.

Tulemme paikalle myöhemmin kuin monet muut. Se ei haittaa, koska aikataulu on joustava. Ostamme kahvit ja kakkupalat ja istumme pöytään. Porukka on hyvin kansainvälistä, miesystäväni on lähes ainoa alunperin ruotsalainen. Juttelen muutamien ihmisten kanssa ja löydämme yhteisiä puheenaiheita. Menen pari kertaa uudestaan ja eräässä tapaamisessa tapaan lääkärin, joka auttaa minua ymmärtämään Ruotsin sekavaa terveydenhuoltojärjestelmää.

Ystävyysjoogaa

Meetup-sovelluksen kautta löydän Hej främling -järjestön järjestämää joogaa, jossa tarkoitus on myös tutustua uusiin ihmisiin. Kuulostaa lupaavalta. Itse jooga on rentouttavaa ja sen jälkeen on usein mahdollisuus jäädä kahville. Jo ensimmäisen tunnin jälkeen juttelen parin uuden ihmisen kanssa ja vaihdamme yhteystietoja. Toinen kirjoittaakin minulle pian viestin ja kyselee kuulumisia. Juttelemme silloin tällöin messengerissä ja käymme kahvilla. Tästä taitaa syntyä ihan oikea kaveruus.

GoFriendly

Tämä sovellus on kuin kaveritinder! Voin ilmaista kiinnostukseni ja lähettää viestejä potentiaalisille uusille ystäville. Sovelluksen kautta voi myös järjestää tapaamisia ja osallistua niihin. Päätän lähteä tyttötreffeille seuraavana lauantaina. Ohjelmassa on tacojen syömistä ja paikalle pitäisi tulla noin 20 ihmistä. Kuulostaa hyvältä.

Lauantaina yritän tarkistaa tapahtuman tarkempia tietoja, mutta en enää löydäkään tapahtumaa. Mitä ihmettä? Kirjoitan tapahtuman järjestäjälle ja kysyn, mitä on tapahtunut. Hän kertoo peruneensa tapahtuman, koska on väsynyt ja haluaa mieluummin mennä kahville kavereiden kanssa. Olen kyllä tervetullut mukaan, hän mainitsee. Minua ärsyttää enkä ymmärrä, miksi joku järjestää tapahtumia, jos sitten peruukin ne samana päivänä, vaikka on kuitenkin menossa kaupungille tapaamaan kavereita.

Ajattelen kuitenkin, että minulla ei ole mitenkään liikaa ystäviä tällä hetkellä. Päätän siis kaikesta huolimatta osallistua kahvihetkeen. Paikalla on seitsemän muuta naista ja on mukava jutella heidän kanssaan.

Myöhemmin GoFriendly-sovellus osoittautuu erittäin tehokkaaksi uusiin ihmisiin tutustumisessa. Käyn syömässä lähes naapurissa asuvan naisen kanssa ja tapaamme muutaman kerran uudestaankin. Kun kerran asumme niin lähekkäin, suunnittelemme kahdessa eri asunnossa tapahtuvaa lautapeli-iltaa.

Tapaan sovelluksessa myös kaksi suomalaista, joiden kanssa on hauskaa – ja saan lisäksi hyviä vinkkejä, mitä Tukholmassa asuessa kannattaa ottaa huomioon. Ilman tätä tapaamista en olisi tiennyt, että vaikka en enää kuulu Suomen sosiaaliturvaan, en automaattisesti kuulu myöskään Ruotsin, vaan sitä pitää erikseen hakea.

Myöhemmin syömme päivällistä näiden kahden suomalaisen ja erään portugalilaisen kanssa, jonka olen tavannut kerran aikaisemmin. Hänen kanssaan alamme pitää yhteyttä enemmänkin. Aina joskus joku ihmettelee, että olemme ystäviä ja tapasimme sovelluksen kautta. Ilmeisesti tekniikka voi siis todella auttaa ystävien löytämisessä. Eikä se ole läheskään yhtä stressaavaa kuin tinder-treffit.

Neljän kuukauden käänne

Noin neljän kuukauden Ruotsissa asumisen jälkeen tapahtuu käänne. Kun aiemmin on tuntunut, että ystäviä on vaikea löytää, huomaan yhtäkkiä, että minulla on jo joitakin kavereita, joiden kanssa pidämme yhteyttä viikoittain. Muistan, että tavoitteeni ei ole tavata kaikkia Tukholman ihmisiä, vaan löytää läheisiä kavereita, joiden kanssa voi jakaa arkea ja tehdä asioita yhdessä. Niinpä päätän keskittyä tutustumaan paremmin niihin ihmisiin, jotka olen jo tavannut, ja viettää enemmän aikaa heidän kanssaan. Samalla selviää, kenen kanssa ystävyys voisi syventyä.

Kavereiden löytäminen on siis hyvinkin mahdollista myös aikuisena ja vieraassa maassa. Se kuitenkin vaatii kohtalaisen paljon aktiivisuutta. Ei ole helppoa tavata koko ajan uusia porukoita ja toivoa, että juttu luistaa.

Tukholmassa ja varmasti myös muissa isoissa kaupungeissa on kymmeniä, ellei satoja erilaisia tilaisuuksia, joihin voisi osallistua löytääkseen ystäviä. Harrastusryhmät ovat myös hyviä paikkoja tavata ihmisiä ja löytää oma porukka. Läheisten ystävien löytäminen kuitenkin vie aikaa. Esimerkiksi opiskeluaikana oli helppoa, kun koulussa näki päivittäin ja ehti tutustua rauhassa. Nyt tutustuminen on lyhyiden tapaamisten varassa. Se on kuitenkin mahdollista ja ehdottomasti yrittämisen arvoista!

Itsenäisyyspäivä vieraassa maassa – ajatuksia suomalaisuudesta

Kuva: Merja Partanen Pixabaystä

Olen suomalainen. Se on tärkeä osa identiteettiäni. Olen ylpeä saunasta, avantouinnista, suomalaisesta koulujärjestelmästä ja talvisodan veteraanien panoksesta maamme itsenäisyyden hyväksi. Herkistyn, kun kuulen Finlandia-hymnin ja tunnen yhteenkuuluvuutta, kun kuulen ulkomailla jonkun puhuvan suomea.

Tänä vuonna vietän itsenäisyyspäivää Suomen rajojen ulkopuolella. Olen tehnyt niin ainakin kerran ennenkin. Kymmenen vuotta sitten olin työharjoittelussa Ghanassa, jossa kokoonnuimme muiden suomalaisten kanssa itsenäisyyspäivänä yhteen, pukeuduimme hienosti ja söimme niin paljon, että sen jälkeen oli paha olo. Oli hienoa viettää tuo päivä muiden suomalaisten seurassa, etenkin ehkä siksi, että meitä oli niin vähän Ghanassa.

Tällä kertaa vietän taas itsenäisyyspäivää muualla. Nyt asun Ruotsissa. Työskentelen ruotsinsuomalaisessa koulussa, minkä vuoksi itsenäisyyspäivä näkyi töissä ainakin hieman hienompana kattauksena lounaalla, joulutorttukahveina henkilökunnalle, sinivalkoisina koristeina ja suomalaisena musiikkina välitunnilla. Pihalla liehui Suomen lippu.

Illalla osallistuin mieheni työpaikan pikkujouluihin. Toki suurin osa juhli jotakin aivan muuta, mutta itse juhlin sinivalkoisissa vaatteissa Suomen itsenäisyyttä. Monet muutkin halusivat nostaa maljan Suomelle, kun kuulivat, mikä päivä on kyseessä. Eräs hollantilainen kertoi juhlivansa St. Nikolauksen päivää. Hänellä oli heidän perinteeseensä sopiva hattu päässä. Huomasin, että en itse asiassa tarvitsekaan muita suomalaisia juhliakseni Suomen itsenäisyyttä. Oli hienoa saada jakaa minulle tärkeä perinne myös muiden kanssa.

Jatkoimme seuraavana päivänä juhlimista vielä kotona kutsumalla kavereita kylään ja syömällä karjalanpiirakoita ja suomalaisia karkkeja.

Se, että olen ylpeä suomalaisuudestani, ei tarkoita, että halveksisin muita kulttuureita. Päinvastoin, toivoisin, että jokainen voisi olla ylpeä omasta kulttuuristaan. En pelkää, että suomalainen kulttuuri katoaa, jos Suomeen muuttaa ihmisiä muualta. Päinvastoin, kulttuuri vain rikastuu. Jokainen voi pitää esillä itselle tärkeitä asioita ja perinteitä ilman, että se olisi pois joltakin toiselta.

Uusi identiteetti: ruotsinsuomalainen

Kuten mainittu, minulla on vahva suomalainen identiteetti. Neljän kuukauden Ruotsissa asumisen jälkeen en vielä tunne itseäni lainkaan ruotsalaiseksi. Samaa kertoi eräs pidempään Ruotsissa asunut. Vaikka koti on Ruotsissa, Suomi on silti kotimaa. Olen suomalainen ja se on tärkeä osa minua.

Nyt olen kuitenkin tutustumassa myös uuteen identiteettiin: ruotsinsuomalainen. Heillä, siis meillä, on jopa oma sini-valko-keltainen lippu ja juhlapäivä. Ruotsinsuomalaisuudessa yhdistyvät suomalaiset juuret ja toisaalta ruotsalainen kulttuuri, josta myös tulee ehkä enemmän ja enemmän osa minua, jos jään tänne pidemmäksi aikaa asumaan.

Vaikka ruotsalaisuus ei vielä tunnu omalta, toivon saavani muodostaa identiteettiäni sen mukaan, miltä minusta itsestäni tuntuu. Suomessa jotkut yrittävät rajoittaa muilta tätä oikeutta. Suomalaisuutta määritellään esimerkiksi ihonvärin tai alkuperän mukaan. Itse ajattelen, että on monia tapoja olla suomalainen. Se, tunteeko maahanmuuttaja itsensä enemmän suomalaiseksi vai jonkun muun kulttuurin edustajaksi – vai ehkä molemmiksi – on asia, jonka hän saa itse määritellä. Se ei ole uhka kenenkään muun suomalaisuudelle.

En ole ylpeä rajat sulkevasta, muita halveksivasta suomalaisuudesta, joka määrittelee ihmisen arvon syntymäpaikan tai ihonvärin perusteella. Olen ylpeä siitä suomalaisuudesta, joka haluaa antaa jokaiselle yhtäläiset mahdollisuudet. Siitä, joka ajattelee, ettei vanhempien taustan tai tulotason pitäisi ratkaista lapsen tulevaisuutta. Toivon, ettei sellainen suomalaisuus ole katoamassa.

Lue myös: Pitävätkö ruotsalaiset suomalaisia tyylittöminä ja muita stereotypioita

Maailma on mahdollisuuksia täynnä – mutta kenelle ja millä ehdoilla?

Ulkomaille muutto herättää monenlaisia tunteita

Kuva: Jiří Rotrekl Pixabaystä

Ulkomaille muutto on monen unelma. Siihen liittyy usein innostusta ja uuden odotusta. Se on kuitenkin myös elämänkriisi, jossa lähes kaikki elämässä muuttuu. Joutuu lähtemään tutusta asunnosta, kaupungista, työpaikasta ja maasta ja aloittamaan kaiken alusta. Se on mahdollisuus, mutta myös stressitekijä: millainen uusi paikka on, miten osaan toimia vieraalla kielellä, tutustunko ihmisiin? Millaiseksi arki uudessa maassa muodostuu? Löydänkö ystäviä ja oman paikkani uudessa tilanteessa?

Muutin itse Ruotsiin vajaa neljä kuukautta sitten. Voisi kuvitella, että Ruotsiin muuttaminen ei ole kovin paljon vaikeampaa kuin uuteen kaupunkiin muuttaminen Suomessa. Ulkomaille muuttoon liittyy kuitenkin aina byrokratiaa ja muita haasteita – vaikka uusi maa olisi niin lähellä kuin Ruotsi. Muutokseen tottuminen vie voimia ja aiheuttaa monenlaisia tunteita.

Ulkomaille muutto on monta muutosta samassa

Kun muuttaa ulkomaille, kyse ei oikeastaan ole vain yhdestä muutoksesta vaan monesta varsin isosta asiasta, jotka muuttuvat kerralla: kaupunki, kieli ja kulttuuri, työpaikka, asunto, sosiaaliset verkostot ja harrastukset… Ei ole ihmekään, jos aluksi kaikki tuntuu hieman sekavalta ja raskaalta.

Täytyy esimerkiksi tutustua uuteen kulttuuriin ja kieleen. Hyvällä menestyksellä opiskeltu kouluruotsi ei vielä takaa sitä, että kommunikointi Ruotsissa olisi helppoa. Ihmiset täällä puhuvat nimittäin kummallisesti. Tai siltä se ainakin aluksi tuntui. Nyt ymmärrän jo aika hyvin ja osaan itsekin kertoa jonkin verran ajatuksistani. Enää ei tarvitse käyttää kaikkea energiaa siihen, että tajuaa, mistä puhutaan.

Byrokratia Ruotsissa on hankalaa. Kaikki ei toimi, kuten Suomessa. Toisaalta en ole ikinä yrittänyt muuttaa Suomeen toisesta maasta. Luultavasti se on vähintään yhtä hankalaa. Ruotsin terveydenhoitojärjestelmä on aivan kummallinen ja verotoimistoista saa ristiriitaista informaatiota. ID-kortin saaminen kestää ja ilman sitä ei saa puhelinliittymää tai pankkitiliä. Suomessa olen tottunut siihen, että kun joku asiakaspalvelija antaa tietoa, se pitää suunnilleen paikkansa. Täällä taas kaksi saman firman työntekijää voi sanoa keskenään täysin ristiriitaisia asioita.

Paikan vaihto laittaa myös sosiaaliset kuviot uusiksi. Enää ei voi niin helposti viettää aikaa samojen ihmisten kanssa kuin ennen. Ei voi jatkaa tutuissa harrastuksissa tai käydä tutuissa paikoissa. Ellei halua olla yksin, on oltava aktiivinen. Mentävä eri paikkoihin ja tilaisuuksiin, joista ei tunne ketään. Se vaatii rohkeutta ja kärsivällisyyttä. Jokaisesta vastaantulijasta ei tule uutta parasta ystävää. Ehkä joistakin tulee, mutta se vie aikaa.

Tukholma on onneksi sen verran iso kaupunki, että täällä on aina muitakin, jotka etsivät ystäviä. Olenkin löytänyt joitakin hauskoja porukoita ja ihmisiä, joiden kanssa on kiva jutella ja viettää aikaa. On tärkeää saada tuntea, ettei ole yksin vaan on mahdollisuuksia tutustua muihin ja löytää ajan kanssa myös kavereita.

Itselläni ulkomaille muuttoon liittyi vielä muutto yhteen miesystäväni kanssa. Vaikka sekin on positiivinen asia, vaatii hieman totuttelua siirtyä yksinasumisesta siihen, että jaoimme aluksi pienen yksiön, jossa omat tavarani odottivat laatikoihin pakattuina kellarissa. Pari kuukautta myöhemmin löysimme onneksi yhteisen, hieman isomman asunnon, jonka pääsimme sisustamaan yhdessä.

Kohti hyvää arkea

Vaikka välillä kaikki on tuntunut raskaalta ja turhauttavalta, koko ajan on kuitenkin ollut tunne siitä, että päätös Ruotsiin muutosta oli oikea ja tämä on minun paikkani ainakin tällä hetkellä. En osaa oikeastaan edes sanoa, mistä tämä varmuus johtuu. Ehkä kaikesta huolimatta on vain tuntunut siltä, että asiat ovat pohjimmiltaan hyvin ja kaikki hyvän elämän palaset ovat olemassa, kunhan saan vain palapelin koottua. Työpaikka, parisuhde, koti, harrastukset, ystävät, liikunta, vapaa-aika, id-kortti, terveydenhuolto, muut käytännön asiat… Mitä useampi palanen loksahtaa paikalleen, sitä paremmalta arki alkaa tuntua.

Nyt lähes neljän kuukauden jälkeen elämä tuntuu aika hyvältä, arkiselta ja onnelliselta. Asun nyt uudessa maassa, mutta lopulta elämä ei ole niin erilaista kuin ennenkään. Joskus ajattelen, että olen aika rohkea, kun olen uskaltanut tarttua mahdollisuuteen ja kokeilla elämää uudessa maassa. Ehkä olenkin. Onneksi minun ei kuitenkaan ole tarvinnut selvitä kaikesta itse, vaan vierellä on ollut ihminen, joka on tukenut joka vaiheessa. Eivätkä ne rakkaat ihmiset Suomessakaan ole mihinkään kadonneet, vaikka fyysisesti näemmekin harvemmin.

Anna itsellesi aikaa

Kun elämässä tapahtuu suuria muutoksia, on tärkeää antaa itselleen aikaa. Tunteet eivät ole vaarallisia vaan ovat tärkeä osa mitä tahansa muutosprosessia. Kannattaa kuunnella niitä ja hyväksyä ne osaksi elämää. Niitä voi jakaa ihmisten kanssa, joihin luottaa. Puhuminen usein auttaa, ainakin minua.

Kannattaa antaa itselleen aikaa myös siinä mielessä, ettei liikaa täytä kalenteria kaikella heti aluksi. Ihan jo sopeutuminenkin vie aikaa ja voimia. Pikkuhiljaa voi tutustua uuteen ympäristöön ja etsiä itselle merkityksellisiä asioita uudessa tilanteessa. Parasta onkin tehdä sen verran kuin jaksaa. Kaikkia asioita ei ole pakko hoitaa samana päivänä. Vähitellen arki tulee kuitenkin vastaan hyvässä ja pahassa. Silloin on hienoa huomata, että selviää myös uudenlaisessa ympäristössä ja elämäntilanteessa.

Lue myös:

Elämää pahamaineisessa Tukholman maahanmuuttajalähiössä

Entä jos kaikki järjestyy ja muita ajatuksia ulkomaille muutosta

”Unelma vie sinua sydämesi suuntaan” – Amelii uskaltaa seurata unelmiaan pelosta huolimatta

Kuva: Gerd Altmann Pixabaystä

Miten tasapainottaa oma elämä ja ympäristön etu?

Kuva: Jonny Lindner Pixabaystä

Teksti: Julia Sini-Tuuli

Ilmastonmuutoksesta puhutaan paljon. Moni voi tuntea suurta ahdistustakin ongelmasta, jolle toisaalta voimme tehdä jotain ja joka toisaalta on niin suuri, että voi miettiä, onko yhden ihmisen teoilla mitään merkitystä. Jokainen myös tietää, mitä meidän pitäisi tehdä. Lopettaa lentäminen, vaihtaa autoilu pyöräilyyn, syödä vegaanista ruokaa, kuluttaa niin vähän kuin mahdollista, ostaa harvoin ja käytettynä…

Ekologiset valinnat eivät kuitenkaan aina ole helpoimpia arjen tilanteissa. Kun tekee mieli ostaa hampurilainen, juhliin tarvitaan uusi mekko, työmatka vie ikuisuuden julkisilla ja läheisiä ihmisiä asuu pitkien matkojen päässä. Miten tasapainottaa oman elämän tarpeet ja ympäristön – ja lopulta meidän kaikkien – pitkän tähtäimen etu? Entä onko valinnoillamme lopulta mitään merkitystä, kun talouskasvu perustuu kuluttamiseen ja isommat maat eivät näytä olevan kiinnostuneita ekologisista kysymyksistä? Pohdin asiaa Espoonlahden seurakunnan nuorisodiakoni Hannen kanssa.

Luovu ajatuksesta, ettei juuri sinun valintasi vaikuta mihinkään

Huomaan monesti ajattelevani, että koska olen vain yksi ihminen, minun tekemiseni eivät juuri vaikuta kokonaisuuteen. Miksi siis luopua itselleni tärkeistä asioista, jos mikään ei kuitenkaan muutu laajemmassa mittakaavassa?

”Toi on musta hirveän vaikea kysymys, kun jos minä olen vaan se yksi tavallinen ihminen, joka tekee, sehän on vaan pieru Saharassa, ei sitä huomaa mitenkään. Mutta uskon, että valinnoilla me osoitetaan myös mieltämme”, Hanne pohtii. ”Se ei ole pelkästään sitä, kuinka paljon parempi paikka tämä maailma on, kun minä en aja yksityisautoa. Haluan näyttää, että näinkin voi elää.”

Hanne uskoo, että yksittäisten ihmisten valinnat vaikuttavat myös laajemmassa mittakaavassa:

”Se, miten me omissa kulutusvalinnoissa toimitaan, ohjataanko me rahaa sinne, missä ympäristöä käytetään vastuullisesti, on minusta iso juttu. Kulutusvalinnat merkkaa ehkä enemmän kuin se, että käydään antamassa yksi ääni eduskuntavaaleissa. Vaikka äänestäminen on tärkeää, vielä olennaisempaa on se, minne me syydetään rahaa.”

Aloita siitä, mikä on helpointa ja tee pieniä muutoksia

” Jos tuntee ympäristöahdistusta, voi miettiä, onko jotain, mikä olisi helppo muuttaa ja parantaa omassa elämässä”, Hanne vinkkaa.

On paljon asioita, joissa ekologisempi vaihtoehto on myös käytännöllisempi ja edullisempi. Kuukautissuojat ovat hyvä esimerkki tästä. Kuukuppi on mielestäni tamponeja huomattavasti kätevämpi ja mukavampi – ja ympäristöystävällisempi. Vaatteiden ostaminen enimmäkseen käytettynä on paitsi ekologista, myös huomattavasti edullisempaa. Kavereiden kanssa voi myös vaihtaa vanhoja vaatteita ja tavaroita, jolloin molemmat hyötyvät. Jos taloyhtiö mahdollistaa kierrättämisen, ei se vaadi kovinkaan paljon ponnisteluja.

Uskon, että jokaisella on valintoja, jotka ovat helppoja eivätkä vaadi juurikaan uhrauksia. Olen yllättynyt, kuinka moni ihminen, jonka kanssa olen keskustellut, on vähentänyt esimerkiksi lihansyöntiä, vaikkei olekaan lopettanut sitä kokonaan. Pienet muutokset ovat myös usein kestävämpiä kuin isot uhraukset.

Pohdi myös isompia valintoja

Aina isot ratkaisut eivät ole mahdollisia. Esimerkiksi edellisessä työpaikassani autosta luopuminen tuntui vaikealta, kun työmatka olisi pidentynyt 10 minuutista jopa tuntiin. Muutettuani Tukholmaan kuitenkin tajusin, etten tarvitse enää autoa ja nyt julkisen liikenteen käyttäminen työmatkoihin on helppoa. Sen sijaan lentämisestä en olisi valmis luopumaan tässä tilanteessa. Asuuhan suurin osa läheisistäni toisessa maassa. Se ei kuitenkaan estä minua harkitsemasta, milloin, kuinka kauas ja kuinka usein on tarpeellista lentää.

Myös Hanne rohkaisee miettimään omia valintojaan niiden resurssien mukaan, mitä sillä hetkellä on:

”Jokainen ponnistelee niin paljon kuin itse kykenee omilla resursseillaan ja mahdollisuuksillaan, Se, että muuttaa pieneen mökkiin käytännössä mitään kuluttamatta, on hieno ratkaisu siltä, joka siihen pystyy. Se ei ainakaan minulle sopisi, se olisi minulta liian paljon vaadittu. Haastan itseäni ja muitakin miettimään, mitä itse tarvitsee siihen, että elämä on suunnilleen onnellista ja tyytyväistä. Voi kokeillakin sitä, miten vähällä voisi tulla toimeen ja mitkä on niitä asioita, mitä oikeasti elämäänsä tahtoo. Mistä pystyy luopumaan ilman, että omasta elämästä tulee liian kurjaa sen takia”, Hanne miettii.

Ajatukset vaikuttavat siihen, miten toimimme

Onko ympäristöahdistus sitten hyvä vai huono asia? Kuuluuko meidän tuntea ahdistusta tilanteessa, jossa tekomme vaikuttavat maapallon tulevaisuuteen? Vai onko ahdistus vain elämäämme turhaan rajoittava asia, josta olisi hyvä päästä eroon?

”Ympäristön tila on sellanen tällä hetkellä, että pelkästään paha se ympäristöajatteluun herääminen ei ole”, Hanne muistuttaa. ”On myös totta että meitä kehotetaan kahteen suuntaan, talouskasvuun ja ympäristöajattelun suuntaan. Mä jotenkin ajattelen, että vielä demokratiaa vahvempi hallintomalli tässä ajassa on kapitalismi ja siinä mielessä pieni ahdistus ei haittaa. Ahdistus saa myös ihmisen toimimaan. Ei sitä tarvitse pelätä.”

Liika ahdistus voi kuitenkin johtaa vain lamaantumiseen, mikä taas ei auta ketään. Toiminta on hyväksi, mutta turha ahdistus ei. Myös Hanne näkee asiassa armollisemmankin puolen:

”On tämä kaikki olemassa myös meitä tämän ajan ihmisiä varten. Totta kai meidän täytyy toimia ympäristön hyväksi, mutta jatkuvasta ahdistuksesta ei ole mitään hyötyä eikä siitä, että yksi ihminen luopuu kaikesta – ellei siitä itse nauti. Enemmän on kyse siitä, että yksi ihminen, joka on tajunnut, haluaa vaikuttaa asioihin. Jos se, mitä tekee, ahdistaa kauheasti, on todennäkösesti väärällä tiellä ja täytyy miettiä, kulkeeko oikeaan suuntaan ja onko ne valinnat olleet oikeita.”

Kuva: Susanne Jutzeler, suju fotografie, Pixabay

Lue myös:

Miten olla onnellinen? Kuusi ajatusta, jotka auttavat matkalla

Maailma on mahdollisuuksia täynnä – mutta kenelle ja millä ehdoilla?

”Aina on toivoa jäljellä” – Jenna selvisi vaikeasta lapsuudesta ja haluaa nyt auttaa muita

Elämää pahamaineisessa Tukholman maahanmuuttajalähiössä

Rinkebyn pääkatu Rinkebystråket. Kuva: Irene Rautanen

Teksti: Julia Sini-Tuuli

Ongelmalähiö, rikollisjengit, pahamaineinen… muun muassa näitä sanoja saa hakutulokseksi, kun kirjoittaa hakukoneeseen Tukholman kaupunginosan Rinkebyn nimen. Ylen artikkeleista selviää, että siellä on poltettu autoja ja heitetty poliiseja kivillä. Tuloerot kasvavat, ihmisten terveys on huono, lapsilla on reikiä hampaissa ja äänestysaktiivisuuskin on alhaisempaa kuin muualla. Kuvaaja kuvaisi mieluummin Kongon kapinallisia kuin Rinkebyssä.

Muista lähteistä taas selviää, että alueella on väkivaltaisuuksia eikä edes kuljetusfirma uskalla ajaa Rinkebyhyn. Suomen maahanmuuttokriitikot pitävät Rinkebytä varoittavana esimerkkinä siitä, mihin maahanmuutto voi johtaa. Toisaalta mainitaan myös, että Tukholma on alkanut kunnostaa lähiöitään tehdäkseen niistä houkuttelevampia ja että Rinkebyn kouluun ollaan poikkeuksellisen tyytyväisiä.

Muutin itse Rinkebyhyn pari viikkoa sitten, ja sitä ennen olen vieraillut täällä säännöllisesti noin vuoden ajan. Minusta kaupunginosa näyttää melko tavalliselta, kasvavalta lähiöltä. Toki huomiota kiinnittää se, että itse olen valkoisen ihonvärini puolesta vähemmistössä ja että kauppojen ja ravintoloiden valikoima on kulttuurisesti monipuolisempi kuin mihin Suomessa olen tottunut. Millainen on todella tämä pahamaineinen lähiö, jonka asukkaista 90 prosenttia on ulkomaalaistaustaisia?

Kierros Rinkebyn alueella

On aurinkoinen päivä. Iso osa Rinkebytä näyttää hiljaiselta. Suurin osa taloista on melko uuden näköisiä ja monessa paikassa rakennetaan. Kadun varsilla on kukkaistutuksia ja kaupunginosaa koristavat myös monenlaiset taideteokset. Pimeällä taidevalikoima vielä laajenee, kun seiniin heijastetaan moderneja värikkäitä teoksia ja tylsät muoviset möhkäleet muuttuvat lampuiksi. Lasten leikkipaikkakin löytyy.

Keskustassa on kuitenkin paljon ihmisiä. He näyttävät edustavan monenlaisia etnisiä ryhmiä. On vaaleita, tummia, miehiä ja naisia, vanhoja ja nuoria. Huivipäisiä musliminaisia ja hupariin pukeutuneita teinejä. Joku kerjäläinenkin on joukossa.

Jotkut myyvät kadulla käytettyjä vaatteita ja muita tavaroita. Hedelmä- ja vihanneskojuista löytyy retiisien ja porkkanoiden lisäksi eksoottisempiakin kasviksia. Ilmapiiri vaikuttaa rennolta.

Poikkean ruokakauppaan. Rinkeby Matcenter tarjoaa laajan valikoiman erilaisia ruokia ympäri maailmaa. Löydän jopa ruokabanaaneja, joita olen päässyt syömään vain harvoin sen jälkeen, kun vietin kolme kuukautta Ghanassa noin kymmenen vuotta sitten. Kokeilen myös turkkilaisia taikinalevyjä, joita voi täyttää juustolla ja kasviksilla. Kääröistä tulee herkullisia.

Läheisestä kahvilasta saan ison kaffe laten ja pienen baklava-leivoksen kolmella eurolla. Kahvilassa soi arabialainen musiikki ja mukava sohva hokuttelee jäämään pidemmäksikin aikaa.

Rappukäytävässä naapurit tervehtivät, jos heitä tervehtii. Muuten ihmiset eivät paljon ota kontaktia tuntemattomiin muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Pojat metroasemalla tekevät tilaa, kun juoksen metroon. Joku kysyy, paljonko kello on. Ohikulkija kysyy, olenko venäläinen. Hämmentävää, mutta ei kovin uhkaavaa. Kun pyykkituvassa lakanamme jäävät kuivaajaan vähän liian pitkäksi aikaa, ne on nostettu siististi koriin.

Vastapäisellä parvekkeella kaksi lasta leikkii pienellä keinulaudalla, teltalla ja värityskuvilla. He vilkuttavat minulle. Heidän yläpuolellaan toinen naapuri polttaa tupakkaa ja kastelee kukkia. Ehkä oudoin tapaus on se, kun viikonlopun poissaolomme aikana ensimmäisen kerroksen asuntomme parvekkeelle ilmestyy kirsikkatomaatti. Onko se uhkaus? ”Anna rahasi, tai seuraavalla kerralla tulee mozzarellaa?”

Keskiviikkoiltana klo 23 kaduilla liikkuu edelleen ihmisiä. Vaikka ihmisiä on ehkä enemmän kuin monessa muussa paikassa näin myöhään, tunnelma ei ole mitenkään rauhaton. Lämpimässä illassa tuntuu melkein kuin olisin Etelä-Euroopassa. Huomion kiinnittävät kuitenkin metroasemalla päivystävät järjestyksenvalvojat ja keskellä raittia oleva turvallisuuspalvelun auto. Se on kuulemma siinä joka ilta.

Mikä Rinkebyssä pelottaa?

Rinkebystä kirjoitetuissa artikkeleissa huomion kiinnittää se, että niissä harvemmin kerrotaan uutismaisesti tietystä tapahtumasta. Sen sijaan niistä välittyy pelko. Kuljetuspalvelu ei uskalla mennä, poliisi ei uskalla mennä, ihmiset eivät uskalla liikkua kadulla… Pelko kertoo aina jostain, mutta on myös hyvin subjektiivista. Johtuuko pelko todellisista tapahtumista tai koetusta levottomuudesta, vai enemmän siitä, että ihmiset ovat eri näköisiä ja tulevat erilaisista kulttuureista?

Itsekin pelkäsin aluksi. Olin kuullut ja lukenut hurjia tarinoita Rinkebystä. Aluksi en halunnut viettää aikaa parvekkeella tai kävellä yksin edes päivällä. Pikkuhiljaa kuitenkin huomasin, ettei tämä ole sen kummempi paikka kuin mikään muukaan. Kyllä silti joskus pelottaa. Ei alueen mainetta pysty kokonaan unohtamaan.

Rinkebyssä on varmasti paljon huono-osaisuutta ja pahoinvointia ja olen hyvin pahoillani siitä. Siitä huolimatta minun on hyvin vaikea yhdistää kirjoitteluja sotatoimialueeseen verrattavasta lähiöstä siihen siistiin ja melko rauhalliseen paikkaan, jossa asun.

Mistä tämä ristiriita johtuu? Ajattelen, että mahdollisuuksia on ainakin kolme. Yksi on se, että en vain ole nähnyt Rinkebyn pahimpia puolia. Ehkä minulla on ollut hyvä tuuri ja olen välttänyt pahimmat paikat ja tilanteet. Ehkä levottomuudet ovat jengien välisiä yhteenottoja, jotka koskettavat muita vain harvoin. Tai ehkä koko pahamaineisuus on vahvasti liioiteltua.

Kolmas vaihtoehto on, että vain muutama vuosi sitten Rinkeby on ollut levoton lähiö, jossa autoja poltetaan ja poliiseja heitetään kivillä, mutta tilanne on muuttunut. Alueelle on rakennettu uusia omistusasuntoja, katuja on siistitty, paikalle on tuotu poliisit ja järjestyksenvalvojat. Ilmeisesti lähiöihin panostus ei ole mennyt hukkaan. Tämä vaihtoehto on myös hyvin toiveikas. Varoittavan esimerkin sijaan Rinkebytä voisi käyttää hyvänä esimerkkinä siitä, kuinka levottomasta lähiöstä saadaan toimiva asuinalue.

Kuva parvekkeeltamme Rinkebystä

Lue myös:

Pitävätkö ruotsalaiset suomalaisia tyylittöminä ja muita stereotypioita

Maailma on mahdollisuuksia täynnä – mutta kenelle ja millä ehdoilla?

Moka ei ole lahja, mutta sille nauraminen on

Sinkkumiehen parisuhdevinkit

Kuva: Pixabay

Voisiko sinkkumiehellä olla jotain sanottavaa parisuhteesta? Miksipä ei. Sinkku voi tarkastella parisuhdeasioita laajemmin, kun huomio ei kiinnity vain omaan suhteeseen. Joskus ulkopuolisen näkökulma on kaikkein reiluin ja moni pariskunta voisi tarvita nimenomaan sitä. Tämän huomasi espoolainen Juha Eriksson erään pitkän junamatkan aikana. Kajaanista Helsinkiin hän ehti kuunnella useamman tunnin ajan kahden junassa istuvan naisen keskustelua omista parisuhteistaan. Keskustelu kuulosti siltä, että naiset olisivat kaivanneet jonkun ulkopuolisen antamaan näkemyksiä tilanteeseen. Aikansa kuluksi Juha alkoikin miettiä omia parisuhdevinkkejään.

Juha itse on sinkku puoliksi omasta valinnastaan. Pitkän seurustelun jälkeen hän ei ole vielä halunnut aloittaa uutta suhdetta, vaikka pohtiikin paljon myös parisuhteeseen liittyviä asioita. Nyt saamme kuulla Juhan parhaat vinkit parisuhteessa oleville ja sitä etsiville. Vinkit perustuvat Juhan omiin kokemuksiin ja siihen, mitä hän on kuullut muiden suhteista.

  1. Tinder on paska paikka

Tinderissä voi tavata oikeita ihmisiä, mutta alkuyhteyden saaminen on hyvin pinnallista. Jos ei ole ulkonäöllisesti niin vahvoilla verrattuna johonkin muuhun, jää helposti ulkopuolelle. Tinderissä saa myös nopeasti satutettua itseään ajattelemalla, ettei ole tarpeeksi hyvä tai hyvän näköinen. Toisaalta Tinderissä voi myös tavata paljon ihmisiä. Onkin hyvä, jos pystyy sivuuttamaan ne, jotka ajattelevat omasta ulkonäöstä huonosti. Kannattaa keskittyä ennemmin niihin ihmisiin, joiden kanssa on hyvä keskustella.

Tinderin lisäksi ihmisiä voi edelleen tavata myös menemällä rohkeasti uusien ihmisten seuraan, kavereiden juhliin ja pois omalta mukavuusalueelta.

2. Stereotypiat ovat typeriä

Miehen pitää aina maksaa, miehet eivät pidä hemmottelusta… Tietysti stereotypiat ovat stereotypioita jostain syystä, mutta on hyvä muistaa, että ne eivät koske kaikkia. ”Kyllä mä tykkään siitä, että mun ei tarvitse aina maksaa kaikkia ruokia varsinkaan opiskelijapalkoilla. Ei ole oikeestaan ikinä tullut vastaan sitä, että joku vaatisi sitä, mutta tuntuu jo nihkeeltä sellainen, että joku odottaa tai heittää sen vitsillä, että ai et sä maksakaan kaikkea. Se on epäreilu oletus.”

3. Seurustelukumppanin ei tarvitse olla samanlainen, jotta suhde toimisi

On kummallinen ajatus, että pitää olla samanlainen persoona, että suhde voisi toimia. Olisi tosi tylsää seurustella sellaisen kanssa, joka on ihan samanlainen kuin itse. Tietysti suhde voi toimia myös silloin, mutta sen ei pitäisi olla oletusarvo. Erilaiset persoonat voivat täydentää toisiaan. Toki jos toinen on tosi dominoiva ja toinen alistuva, on riski, että toinen jää jalkoihin.

4. Kommunikaatio on tärkeää, kaikki muu on turhaa sen rinnalla

Kaikki asiat saa toimimaan, kun puhuu tarpeeksi ja osaa sanoa kaikista asioista reilusti ja suoraan. Esimerkiksi raha-asioista puhuminen voi olla suhteessa vaikeaa, mutta usein puhuminen voisi viedä asioita eteenpäin. Pitää olla rohkea myöntämään myös omat virheensä.

5. Pienet arjen ilot ovat isoja asioita

Se, että keittää aamulla toisellekin kahvia tai pesee joskus toisen pyykit, voi olla iso asia. Mitä pienempi asia, sitä isompi ilo siitä tulee. Kaikkea ei tarvitse ajatella isojen eleiden kautta, että pitäisi aina mennä syömään johonkin hienoon paikkaan. Siitä voi tulla helposti myös tekosyy, että kun on yksi kiva juttu tehty, ei tarvitse kuukauteen välittää mistään.

Toisaalta on hyvä muistaa, että vaikka seurustelukumppani on tietyllä tavalla paras kaveri, hän ei kuitenkaan ole kaveri. On hyvä, että välillä voi olla sohvalla ja tehä omia juttuja, mutta pitäisi järjestää aikaa myös parisuhteelle, ettei se muutu vain kaverisuhteeksi. Liika arkisuus on pahasta.

6. Kolmannen osapuolen argumentti voi olla neutraalein

Usein sinkkumiehestä tuntuu, että pariskuntien ongelmia kuunnellessa saattaa itse ulkopuolisena nähdä kaikkein reiluimman ja järkevimmän vaihtoehdon, kun omat tunteet eivät ole pelissä. Parisuhteessa olevan kannattaakin välillä hakea näkemystä joltakin neutraalilta osapuolelta.

Juha näkee kuitenkin myös riskejä kavereiden neuvomisessa: ”Siinä voi myös joutua itse pulaan, jos kaveri hakee sulta tukea ja oma argumentti onkin häntä vastaan. Siinä saattaa aiheuttaa pahaa mieltä. Usein tulee vastaan se, että ”et sä tiedä mistään mitään, kun et ole meidän parisuhteessa”. Se on tietysti totta, mut jos on joku arkinen asia, joka ei ole mikään maailman isoin kysymys, ulkopuolisen argumentti saattaa olla kaikkein reiluin ja järkevin.”

7. Parisuhteessa ei tarvitse laskea pisteitä

Kotitöitä voi jakaa kiinnostusten kohteiden mukaan. Jos toinen tykkää imuroida ja toinen tiskata, miksi ne pitäisi laittaa puoliksi, miksei molemmat voisi tehdä sitä asiaa, josta pitää? Jos arki on hektistä ja kiireistä, kotitöitä voi tehdä se, kumpi milloinkin ehtii. Jos toisella esimerkiksi kestää aamulla pidempään, toinen voi tehdä aamupalan ja hoitaa muita aamutoimia. Jos toinen taas on iltauninen, toinen voi tehdä enemmän kotitöitä illalla. Hommia on järkevää jakaa sen mukaan, mistä kumpikin on kiinnostunut. Parisuhteessa ei tarvitse laskea pisteitä.

8. Toisen asioita ei kerrota muille

Jos on asioita, joista haluaa vain kumppaninsa tietävän, niiden pitäisi pysyä parisuhteen sisällä. Usein kuulee sellaista, että ”en olis saanut kertoa sulle tätä mutta kerronpa silti”. Siinä luottamus voi särkyä aika nopeasti. Parisuhteen sisällä pitäisi olla niin vahva luottamussuhde, että pystyy kertomaan kaikesta avoimesti ja luottamaan, ettei toinen kerro asioita eteenpäin. Extreme-tilanteet ovat eri asia, jos aletaan oikeasti satuttamaan toista.

9. Parisuhde ei ole koko elämä eikä aina tarvitse olla toisen kanssa

”Parisuhde on lisänä sun elämään, ei se joka tuottaa sun elämän.” Molempien pitäisi osata rakentaa oma elämänsä itse, halusipa tehdä uraa, taidetta tai mitä tahansa. Parisuhde liittyy muuhun elämään, mutta koko elämää ei pitäisi pyörittää parisuhteen ehdoilla. Jos tulee ero tai puolisolle tapahtuu jotain, koko maailma ei murru sen alta, kun elämässä on muutakin kuin parisuhde.

Jos toinen on liian riippuvainen kumppanistaan, tämä saattaa tuntea itsensä vangituksi, kun ei saa tehdä niitä asioita, mitä haluaisi. Molemmilla saa olla omia ajatuksia ja omaa tekemistä, ja on tärkeää kuunnella myös toisen ajatuksia ja toiveita.

10. Eroaminen on ihan ok

Usein suhdetta turhaan venytetään, vaikka se ei selvästi toimi. Ehkä pysytään yhdessä siksi, että on aina oltu tai ettei uskalleta irrota suhteesta. Eroamiseen liittyy ihmeen iso stigma, ihan kuin elämä loppuisi siinä vaiheessa. Jos mennään naimisiin tai hankitaan lapsia sellaseen parisuhteeseen, joka ei toimi, se ei ole kenellekään enää reilua. Itsekin olin liian pitkään sellaisessa suhteessa, joka ei toiminut. Tajusin sen vasta, kun joku sanoi ulkopuolelta, että et näytä viihtyvän tuossa suhteessa.

Mitä ajattelet Juhan vinkeistä? Onko sinulla joku vinkki, jonka haluaisit lisätä? Kommentoi alle!

Lue myös:

Tunteella vai järjellä? Mitä tosi-tv-ohjelmat opettavat meille rakkaudesta?

Miten parantaa ihmissuhteita kommunikoimalla paremmin – ja miksi se on niin vaikeaa?

60 vuoden rakkaustarina